Kutteri Kultakengän joulupläjäysrannekkeella näet ja koet kaiken! Pääset sisään eläin- ja elämyspuistoon tutustumaan valloittaviin eläimiin, sekä ratsain taianomaiselle satumetsäretkelle. Käytössäsi ovat myös kaikki muut kylän kivat aktiviteetit.
Tietoa satumetsäretkestä:
Ohjattu Kipponit Satumetsäretki tarjoaa lapselle ainutlaatuisen hetken keskittyä kuuntelemaan Satumetsän läpi kulkevaa tarinaa Kipponin selässä ratsastaen.
Satumetsä pitää sisällään ihmeellisiä ja taianomaisia asioita, joissa riittää koettavaa myös lasten vanhemmille, isovanhemmille tai läheisille. Ja mikä kummallisinta, satumetsässä ei kännykät toimi ollenkaan!
Tämä elämys koetaan kaikilla aisteilla ja tallennetaan suoraan sydämeen, ilman ruutua välissä!
Retki koetaan yhdessä vanhempien taluttaessa lapsiaan koulutettujen Kipponien selässä. Näin elämyksestä riittää jaettavaa perheen kesken pitkän aikaa!
Ponimme ovat hyvin koulutettuja ja rauhallisia, joten aiempaa kokemusta ratsastamisesta tai ponin taluttamisesta ei tarvita. Taluttajaksi voi lähteä myös vaikkapa kummi, isovanhemmat tai joku muu läheinen aikuinen. Retken hintaan kuuluu kaksi aikuista yhtä ratsastavaa lasta kohden. Mukaan lähteviltä aikuisilta tulee kuitenkin löytyä Kipponikylä-ranneke.
Kipponit Satumetsäretkeä ohjaa Kipponitmestari, joka toimii myös tarinankertojana.
Hyvä tietää
Kipponimestarin vetämän retken kesto on noin puoli tuntia (~30min), jonka lisäksi Kipponikylä kutsuu perheet tutustumaan valloittaviin eläinpuisto Arkadiasta muuttaneisiin eläimiin, sekä leikkimään ja etsimään piilotettuja esineitä Kipponien mökkien kätköihin! Kylässä on myös mukavia aktiviteetteja, kuten kärryajelua ja paljon muuta! Kipponikylässä palvelee grillivaunu ja ravintolateltta, mistä löydät myös herkulliset kahvilatuotteet!
Kylän tunnelmallisella nuotiolla paistuu vaikkapa retkimakkarat tai vaahtokarkit! :)
Retken tunnelma muuttuu päivänvalolla ja iltahämärässä taianomaisen valaistuksen kanssa. Tule kokeilemaan kumpi on sinusta jännittävämpi! (Huom! Kesällä on valoisaa kellon ympäri, jolloin valaistus on poissa käytöstä)
Retki voidaan joutua perumaan pakkasen tai rajun lumimyräkän sattuessa. Pakkasraja retkillemme on noin -16´c (Pakkasrajaan vaikuttaa myös pakkasen purevuus/tuuli). Peruuntumiset ilmoitetaan kaikille osallistujille henkilökohtaisesti. Ilmoitathan yhteystiedoissa sellaisen puhelinnumeron, josta retkeilijät saa varmasti kiinni.
Satumetsäretken tarina vaihtuu vuodenaikojen mukaan, joten muistathan pysyä kuulolla uutuuksista!
Tarinoiden aikataulut
joulutarinamme: 5.12-6.1.2026
Elämys sopii niin pojille kuin tytöillekin, ei alaikärajaa!
Yläpainoraja on noin 45kg.
Retket toteutuvat, kun mukaan on lähdössä vähintään kolme iloista seikkailijaa! Jos jollekin retkelle ei ole riittävästi osallistujia, niin yhdistämme retkiä, jolloin retken kellonaika voi hiukan muuttua. Ilmoitamme mahdollisista muutoksista osallistujille etukäteen.
Perhealennus!
Kun samasta perheestä osallistuu useampi lapsi samalle retkelle, niin hinta on 10€ edullisempi toisesta ja sitä useammasta saman perheen lapsesta. Alennettu hinta sisaruksille valitaan varauksen yhteydessä.
Alle 2-vuotiaat sylilapset ilmaiseksi vanhempien sylissä/kantorepussa. Huomioittehan, että retkelle missä ratsastetaan, ei voi ottaa mukaan rattaita tai pulkkaa.
Huomioithan:
Kaikilla lapsilla on oltava taluttaja, riippumatta aikaisemmasta ratsastuskokemuksesta. Retken hintaan kuuluu kaksi aikuista yhtä ratsastavaa lasta kohden, jotka voivat toimia taluttajina. Taluttajia saa tarvittaessa myös Kipponien henkilökunnasta. Taluttajat varattava etukäteen. Taluttajan hinta 20€/retki.
Yksityisretki
Voimme sopia juuri teidän porukalle sopivan retkiajan myös vakituisten aikojen ulkopuolelta. Ota rohkeasti yhteyttä! (huom. perhealennus ei ole voimassa yksityisretkillä ja yksityisretket hinnoitellaan aina täyden retken (kuusi ponia) mukaan osallistujamäärästä riippumatta)
Lisätietoja kattavasti retkistämme www.kipponit.fi Käythän tutustumassa! :)









